Terveellisempi välipalajuoma lapselle – miksi sokeria on syytä välttää?

Kun suuntaa lapsen kanssa retkelle tai reissuun, on välipalojen valinta usein osa matkalle lähtöä. Nälän pysyessä loitolla ja verensokerin sopivan tasaisena, riittää energiaa tutustua reissun tarjoamiin elämyksiin eikä nälkäkiukku pujahda matkaseurueeseen mukaan.

Vesi on paras janojuoma, mutta riittävää nesteiden saantia voi edesauttaa tarjoamalla veden ohella myös maistuvampia juomavaihtoehtoja.

Kokosimmekin tähän tietoa sokerinsaannin suosituksista, niiden ylittymisen riskeistä sekä asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota valitessasi mehua välipalalle.

Sokerin saantisuositus ja sen ylittymisen riskit

Suositeltu sokerin saanti lapsille ja aikuisille on alle 10 % energiaprosenttia päivässä. THL:n esimerkin mukaan 5-vuotiaan lapsen 1500 kcal:n keskimääräisestä energiantarpeesta sokeria voi olla 38 g. Tämä suositus ylittyy lapsilla usein jo varhaislapsuudesta alkaen.

Tyypillinen syy ylittymiseen on elintarvikkeiden sisältämä lisätty sokeri, ja yllättävän paljon piilosokeria sisältävät esimerkiksi sokeroidut jogurtit, myslit ja mehut.

Aihe on tärkeä, sillä runsas sokerin nauttiminen voi lisätä riskiä mm. ylipainoon tai metaboliseen oireyhtymään. Lapsen ruokavaliossa kannattaakin kiinnittää huomiota nautittujen tuotteiden sokerimääriin, nauttia herkkuja kohtuudella ja valita herkkuhetkiin saatavilla olevista tuotteista parempia vaihtoehtoja.

Miksi valita sokeroimaton luomumehu?

Luonnollisempi valinta erityisiin hetkiin

Mehulla on hauskaa juhlistaa erityisiä ulkoiluhetkiä tai piristää arkea hieman spesiaalimmalla välipalalla. Valitsemalla tällöin mehu, jossa ei ole lisättyä sokeria, voi rajoittaa sokerin kokonaiskulutusta.

Lapsen makuaisti tottuu parempiin vaihtoehtoihin

Mehu, jossa ei ole lisättyä sokeria, tarjoaa lapselle hedelmien ja marjojen aitoa makua. Lapsen makuaistin tottuessa vähempään makeuteen, on todennäköisempää, että ruokailutottumukset ohjautuvat hänen kasvaessaankin terveellisempään suuntaan.

Luomu vähentää kemikaalikuormaa

Kun sokeroimattomuus ja makeutusaineettomuus yhdistyvät luonnonmukaiseen tuotantotapaan, voidaan puhua aidosti paremmasta vaihtoehdosta niin lapsen terveydelle kuin ympäristölle.

Luomutuotetussa mehussa ei ole jäämiä kemikaaleista tai torjunta-aineista, jotka voivat olla haitallisia lapsen terveydelle. Luomutuote on samalla ympäristöystävällisempi valinta, luomuviljelyn tukiessa kestäviä viljelykäytäntöjä, maaperän terveyttä ja biodiversiteettiä.

Raikastamo – luonnollisten mehujen sanansaattaja

Mehuissa on siis eroja. Suuressa osassa kaupoissa myytävistä mehuista ja pillimehuista täysmehupitoisuus on varsin matala, ja tuotteen korkeampaa veden määrää kompensoidaan siksi sokerilla ja makeutusaineilla. Tuotteiden hinta on edullisempien raaka-aineiden vuoksi halpa, mutta terveellisyydestä ja luonnollisesta mausta on tingitty.

Me uskomme toisenlaiseen tapaan valmistaa mehuja – hyödyntäen luonnon aitoja raaka-aineita.

Teethän siis vertailua, kun seuraavan kerran asioit mehuhyllyllä!

Huomaat tällöin, että Raikastamon luomumehujen täysmehupitoisuus on korkea, mausta riippuen 73–100 %.

Vilkaistessasi eri mehuvaihtoehtojen ainesosaluetteloita huomaat myös, että sokerille ja keinotekoisille makeutusaineille olemme viitanneet kintaalla.

Koska laatu ja luonnollisuus. 💚

Tutustu Raikastamon luomutuotteisiin tästä >>

Myrttisen kurkut – logo

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.